Vaikea matka, osa 10

On aikaa mennyt, mä mitään en tehnyt.
Aika palailee mä mitään en tee.
-Pirkale

Kesti vähän kun on ollut niin kiirettä. Suomeksi: en ole saanut aikaiseksi.


20.1.2234: Omenakauppias pistää tuulemaan

Viides Omenakauppias Miehisempi leikki kuollutta. Hän antoi Omena V -laivan lähettää signaalia, jonka mukaan hän oli menehtynyt pelissä. Itse asiassa laivakin oli tällä hetkellä varma, että Viides oli kuollut, Viides oli syöttänyt sen valheen myös laivalle.
Laivan aivojen syövereistä oli ilmestynyt mato, joka oli ottanut haltuunsa laivan yhteydenpito- ja ohjausjärjestelmät. Tämä oli saanut Viidesin vakuuttuneeksi, että laivan huollossa Marsin radalla joku oli päässyt tekemään pahojaan. Viidesiä ei niinkään haitannut luottamuksen pettäminen huoltotoimitsijan suunnalta kuin se tosiasia, ettei hän itse ollut huomannut mitään koko matkan aikana. Pelaaminen on vienyt minulta ällin, Viides ajatteli.

Mato oli erinomaista laatua, mutta siinä ei ollut ohjelmaa tarkastamaan Viidesin elintoimintoja, joten laivalle valehteleminen oli riittänyt, ja sen Viides osasi laittoman hyvin. Hän oli virittänyt laivaansa niin paljon, että sillä ei ikinä uskaltaisi mennä Maan kiertoradan katsastusasemalle. Virittely oli nyt osoittautunut hyväksi asiaksi: ne, jotka hänen laivaansa olivat kaappaamassa, eivät tienneet hänen olevan elossa. Viides oli myös itse erittäin viritetty, hän oli alussa laskenut pintalämpötilansakin näyttämään kuolleemmalta kunnes oli varma, että kukaan ei pystynyt tarkkailemaan häntä suoraan.

Mato oli kääntänyt Omena V -laivan kaikki kommunikointiantennit kohti Gaspran kultalastia. Tämä oli yllättänyt Viidesin. Lastilta oli alkanut välittyä ohjauskomentoja, jotka antoivat laivalle ohjeet jatkaa lähestymistä ja telakoitumista kultalastiin. Jarrutus oli nyt lähes päättynyt, vain pieniä korjausliikkeitä tapahtui enää. Viides kellui pelikoneessaan lähes nollageessä. Parissa tunnissa laiva olisi kiinni lastissa. Viides päätti katsoa tämän tilanteen loppuun saakka: hän ei ottanut hallintaansa mitään laitteita, jotka voisivat paljastaa hänet.
Gaspralta sekä Kuusta oli tullut varoitusviestejä, jotka Viides sai kuunneltua salaa sisäantennillaan. Molemmat varoittivat, että kultalasti saattaa olla viritetty pommilla, mutta sitä Viides ei uskonut. Joku oli päässyt tunkemaan madon hänen laivansa aivoihin ja olisi sen avulla voinut tappaa hänet aikoja sitten. Viides uskoi, että kultalastilla oli ihmisiä, jotka halusivat kaapata hänen laivansa.

Viides pystyisi helposti suuntamaan laivan mikroaaltotykin (tai vaikka vain päämoottorin) kohti lastia ja keittämään siellä olevat mahdolliset ihmiset, mutta se ratkaisu ei kiinnostanut häntä. Hän valmistautui lähitaisteluun.
Onkohan minun päässäni vikaa, Viides mietti. Hän ei ollut koskaan ollut oikeassa taistelutilanteessa, oikeita sotia käytiin vain Maassa. Eikä häntä ollut koskaan kiinnostanut Maa, eivätkä varsinkaan sen ongelmat. Hän oli käynyt Maassa vain kerran, lomalla sukeltamassa, ja oli kyllä nauttinut siitä mutta hän ei pitänyt Maan raskaasta ilmasta eikä asutuksen tiheydestä.
Ehkä taistelusolujen luoma arpikudos ja piristeet olivat tehneet hänet hieman välinpitämättömäksi elämästään. Itse asiassa hän odotti innolla mahdollisesti veristäkin kohtaamista. Viides oli jo kasvattanut -kivuliaissa kolmessa tunnissa- itselleen tiikerinkynnet sormiensa väliin sekä virittänyt aivonsa nopeaan reagointiin, jolloin hänellä olisi hyvin aikaa harkita jokaista liikettään ainakin normaalia, virittämätöntä ihmistä vastaan.

Mutta entä jos vastassa on taistelurobotti, Viides mietti. No, sen näkee sitten. Robotin tunnistaa helposti ennenkuin se pääsee laivaan sisälle. Omena V oli aseistettu tarpeeksi järeästi, jottei millään, mitä Viides tiesi olevan olemassa, olisi mitään mahdollisuuksia päästä laivaan jos hän ei sitä halunnut. Toisaalta jos hän alkaisi ammuskella laivan ulkopuolella, armeija huomaisi millainen laiva hänellä on. Omena V:llä ei olisi enää ikinä mitään asiaa Maakuuhun.

Noin kaksi tuntia myöhemmin Omena V oli tiukasti kiinni Gaspra-Au-lastin kärjessä, omenakontit oli varmistettu ja laivalla oli koko 80 kilotonnia kultaa hallussaan. Viides ilmoitti laivalle olevansa elossa, ja kertoi sille madosta, ja käski laivaa pitämään nämä tiedot visusti salassa toistaiseksi. Viides tuhoaisi madon heti, kun yhteys laivan ja kultalastin välillä loppuisi.
Viides irrotautui pelikoneestaan ja siirtyi ikkunalle, josta näkyi kultalastin kärki. Lasti oli kovin kaunis, pakattu kullanväriseen folioon, kultapalojen saumat levisivät tähden lailla kärjestä ulos lastin reunalle, jonka takana näkyivät hinaajien siluetit. Kärjessä, telakointiliittimien väliin pultattuna, oli kuusimetrinen asuntosentrifugi, aurinkovoimalla toimiva kevyt ja kallis laite, johon mahtui neljä ihmistä asumaan useaksi kuukausiksi. Mahtaa heillä olla ollut tylsää, Viides ajatteli. Viides huomasi yhteysantennin sentrifugin keskellä. Antenni siirtyi valmiustilaan, ja yhteys laivan ja lastin välillä päättyi. Viides tappoi madon ja puki avaruuspuvun päälleen. Hän siirtyi ikkunan luo, joka oli lähellä yhtä ilmalukoista. Siitä ilmalukosta kaappaajat luultavasti yrittäisivät sisälle.

Kaksinkertainen kaappaus, Viides ajatteli. Sekä kultalasti että sitä pelastamaan tullut alus, bonuksena todella arvokas omenalasti. Nämä rosvot olivat eteviä, ja käsittämättömän kärsivällisiä. Mutta miten heillä oli tarkoitus jatkaa tästä eteenpäin? Gaspra, Kuu ja Maakuun sotilasmahti tarkkailivat tätä touhua tiiviillä silmillä ja luulivat Viidesin kuolleen ja olivat varmasti jo tajunneet saman minkä hän. Pahimmassa tapauksessa armeija päättäisi että ei voi ottaa riskiä ja päättäisi lähettää puskijat matkaan. Kukaan täällä ei selviäisi siitä, mukaanlukien hänen laivansa. Viides päätti, että kohta on aika pistää viestiä Kuuhun että elossa ollaan.

Sentrifugi oli pysähtynyt. Sen luukku aukesi, ulos lensi vaijerin pää ohjausmoottoreineen. Vaijeri kiinnittyi lähelle juuri oikeaa ilmalukkoa. Viides katseli lämmön aallonpituuksilla luukkua kohti, sisällä näkyi kolme hahmoa luukun takana. Ensimmäinen aloitti hinautumisen kohti ilmalukkoa. Ai niin, ne tulevat yksi kerrallaan, Viides ajatteli. Minä olen ääliö. Totta kai yksi varmistaa laivan ennenkuin muut tulevat. No, nyt on mentävä nopeilla päätöksillä.

Hahmon avaruuspuku oli melko raskasta mallia, sellaista jonka läpi ei mennyt säteilyä juuri nimeksikään. Hahmo pääsi ilmalukolle, avasi ulomman oven, lensi varovasti sisään, ja sulki oven perässään. Viides ei kuullut mitään signaalivuotoa hahmolta, nämä rosvot pysyivät varovaisina loppuun saakka. Hahmo paineisti ilmalukon ja avasi sisemmän oven. Viides oli piilossa seinän takana hahmoon nähden, mutta jos tällä oli lämpönäkökykyä niin se havaitsisi hänet minä hetkenä hyvänsä. Hahmo sulki ilmalukon sisemmän oven. Hiljainen signaali vuosi hahmon avaruuspuvun läpi kohti sentrifugia.

Viides ei toiminut vieläkään, hahmon liikkeet olivat hitaita ja ylen varovaisia, tämä ihminen ei selvästikään ollut kovinkaan viritetty. Viidesillä olisi yliote, hän ei juurikaan pelännyt että ihminen ehtisi vetää mitään asetta esille ennenkuin olisi vaaraton. Hahmo riisui kypäränsä ja jatkoi puhumaansa lausetta, mutta Viides ei tunnistanut kieltä. Maalainen? Viides käynnisti käännössolut. Latinalainen kieliryhmä, skandiaania: "...ei täällä haise ollenkaan kalmalta, on vissiin aika hyvä ilmastointi. Käyn varmistamassa siellä pelikoneella, ilmoitan sitten... ei, odottakaa vaan vielä."

Kuka helvetti puhuu skandiaania? Kaikki ulko-maalaiset puhuivat mandafrikaansia, ja Maassakin pääasiallinen käyttökieli oli nykyään sovellusenglanti. Viides viritti aivonsa taisteluun. Hahmon puhe hidastui ja madaltui, ja liikkeet pysähtyivät. Viides oli kahdessa sekunnissa hahmon luona, tunnisti tämän tosiaankin maalaiseksi, sulki hänen radionsa ja vei kyntensä hänen niskaansa. Ihmismies, maalaisen suojaton vaalea iho, ruumiinmuotojen perusteella ei-vaihtaja. Täysin virittämätön hemmo.

"Tervetuloa Omena V -laivalle," Viides sanoi skandiaaniksi. "Olen kapteeninne tänään, hyvällä hengellä ja yhteistyöllä matkamme sujuu leppoisasti, eikä kukaan teistä matkustajista ehkä kuole."


Jatkuu...
rani, VIIDAKKORUMPU