Vaikea matka, osa 4

Tämä seuraava jakso sijoittuu epämääräisesti J.R.R. Tolkienin Keski-Maahan. Nimiä Nenuial, Turin Turambar, Imladris, Emun Sûl, Mitheithel, Melkor, Annatar ja Minastir nyt ainakin käytän ilman minkäänlaisia lupia. Anteeksi.


Nimi:Vaikea matka
Osa 4: Toinen Aika, syksyllä vuonna 1700: Dagor Nenuial päättyi justiina

Aldor Eldelin pyyhki viimeiset mustat veret terästään, mutta oli edelleen valmis iskemään pään irti keneltä tahansa, joka osoittaisi miekkaansa häntä kohti. Aseöljy oli loppu, hänen pitäisi puhua varustemestarille täydennyksestä. Nenuial-järven ranta oli luultavasti tyhjennetty örkkien toimesta jo aikoja sitten, täältä kaupungista tuskin löytyisi muuta kuin vapautettavia haamuja. Aldor mietti: tulimme liian myöhään, kuninkaan olisi pitänyt toimia nopeammin. No nyt on toimittu, ja sota jatkunisi muutaman päivän levon jälkeen.
”Tervehdys Malnidirinpoika!" kuului huuto Aldorin takaa, eikä Aldor tunnistanut miehen ääntä.

Viides Omenakauppias Miehisempi päätteli, että huutaja on peliäly, vaikkakin viivenarkolepsia tapahtui oikean pituisena. Aldorin isän nimeä ei pitäisi kenenkään muun tietää kuin Viidesin itsensä.

Aldor kääntyi ja tervehti: ”Olette erehtynyt miehestä, hyvä númedan! Olen Aldor Eldelin, ja isäni nimi on minulle tuntematon.” Huutajalla ei ollut sotilasasua eikä tunnistettavia arvomerkkejä yllään.
”Erehtynyt olette tekin, Aldor Eldelin," vastasi mies. ”En ole númedan, en ole koskaan ylittänyt läntisiä meriä, tämä kaupunki on synnyinsijani.” Mies osoitti surullisena kohti raunioituneen kaupungin keskustaa.
Aldor vastasi: ”Ah, olen totisesti erehtynyt, ja pahoillani. Menetyksenne on varmasti raskas. Tunnen suurta surua sukulaisteni kärsimyksistä täällä. Mutta nyt on koston aika koittanut! Oletteko piileskellyt kaupungissa koko miehityksen ajan? Ja mikä onkaan nimenne?”
”Olen Turambar," vastasi mies. ”Ja menneisyyteni on saman lainen kuin Ensiajan samannimisellä sankarilla, vaikkakaan ei yhtä suuri.”

Viides ei juuri tuntenut Ensiajan historiaa, mutta nimi oli hänelle hämärästi tuttu.

”Voinko auttaa, Turambar?," Aldor kysyi.
”Voitte tarjota oluen," vastasi Turambar. ”Númedain aikoo juhlia voittoa, kunhan örkkiruhot on poltettu. Jos minulla ei ole sotilasseuraa, minut lähetetään muiden pelastettujen mukana Harmaisiin Satamiin. Minä haluan totisesti ennemmin liittyä Minastirin joukkoihin, ja lyödä Annatarin!”

Voisi olla vakoojahahmo, Viides ajatteli. Peli ei usein lähettänyt tehtäviä pelaajien eteen, mutta tämä tuntui juuri sellaiselta. Jos hän kieltäytyisi, joku muu pelaaja saattaisi saada tämän Turambarin selvitettäväkseen.

Aldor vastasi: ”Olkoon. Minun on osoitettava teidät kapteenilleni myöhemmin, mutta tänä iltana olette vieraani, ja juhlistamme voittoamme yhdessä! Voinemme sinutella, hyvä Turambar?”
Turambar epäröi. ”Totta kai, hyvä Aldor, mutta tietäkää, että olin tämän kaupungin vartioston kapteeni, joten jos arvoni tunnistetaan, olen yläpuolellanne komentoketjussa.”
”Jos näin on, teen kaikkeni, että saatte arvonne takaisin, mutta toivon, että hyväksytte ystävyyteni, ja voimme palata muodollisempaan keskustelutapaan myöhemmin.” Aldor hymyili.
”Ah, paskat," Turambar vastasi. ”Olet oikeassa. Jos tarjoat minulle paikan joukoissa, en ikänä katso sinua alamaisekseni, vaikka saisinkin arvoni takaisin. Olet juuri vapauttanut kaupunkini. En voi kuin kiittää ja se on liian vähän.”

Paskat? Viides hämmentyi. Olisiko tässä sittenkin pelaaja vastassa?

Auringon laskiessa tummat pilvet ruumiiden kokoista alkoivat jo haihtua kirkkaalle taivaalle. Juhlapöydät oli rakennettu kauas kokoista, mutta örkkien lihan hajusta ei oltu täysin päästy. Omat menetykset haudattiin Nenuialin rantakaupungin hautausmaalle, mutta aatelisten ruumiit lähtisivät heti aamulla länteen vankkureilla ja sittemmin meren yli ja takaisin Númenoriin.
Aldor naukkaili toista tuoppiaan ja tervehti tovereitaan, jotka kaikki kertoivat voitoistaan. Joka kersantti uskoi oman joukkueensa ratkaisseen taistelun Minastirille, mutta Aldor tiesi, että voitto oli ollut helppo; númedainin ylivoima oli suhteeton Annatarin joukkoihin nähden. Isoin taistelu olisi vielä edessä.
Aldor puhui kapteenilleen Turambarista. Kapteeni oli löytänyt Nenuialin vartioston kirjanpitoa, ja Turambar totisesti vahvistui kaupungin Kapteeniksi. Mies ei ollut jättänyt puolustustaan, ja oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa Annatarin lähettämien kalmanhuurujen keskellä. Hänen aseenkantajansa oli piiloittanut hänet, ja hän oli piileskellyt raunioituneen kaupungin kellareissa ja viemäreissä koko miehityksen ajan. Aseenkantaja oli myös selvinnyt ja oli nyt matkalla Satamiin.
Aldor suositteli kapteenilleen Turambaria, ja kapteeni antoi Aldorille luvan ottaa Turambar omaan joukkueeseensa.

Viides päätti varmistaa Turambarin, mikä ei ehkä ollut ihan kaikkien sääntöjen mukaista. Mutta jos Turambar oli pelaaja, Viidesillä olisi oikeus keskustella hänen kanssaan ennenkuin hyväksyisi hänet lähelleen. Viivenarkolepsian pituuden mukaan tämä mahdollinen pelaaja toimi Kuussa. Viides avasi keskusteluhaun pelinimelle ”Turambar”. Pelaajanimikkeitä löytyi Kuusta yli 1200, mutta vain 9 oli samalla kentällä kuin hän. Yksikään heistä ei myöntynyt hänen Turambarikseen. Viides innostui. Tämä oli joko pelijohtaja, tai helvetin hyvin tehty peliäly. Peliäly olisi helppo tunnistaa, jos tiesi mitä haki. Viides avasi Tolkien-referenssin ”Turambar," ja latasi siihen liittyvät pelitiedot.

Aldor istui takaisin pöytään Turambarin viereen.
”Tervetuloa!” Aldor huudahti. ”Jos entiselle Nenuialin kapteenille sopii, hän on minun yksikköni sotilas tästä eteenpäin! Varustemestari Geldorille voit puhua aseista ja panssareista. Ylihuomenna jatkamme marssia Emyn Sûlille, ja sieltä etelään ja itään, kohti Imladrisia, jota Annatar piirittää. Vihollinen on luultavasti jo hyljännyt Emyn Sûlin kukkulat ja pyrkii keskittämään joukkonsa Mitheithel-joen itäpuolelle.”
”No alkaahan tapahtua!” Turambar vastasi. ”Puhun Geldorille heti huomisaamuna. Mutta nyt on aika juhlia!”
Turambar löi pöytään pullon, jossa näytti olevan olutta vahvempaa. Aldor antoi Turambarin kaataa heille molemmille aimo annoksen.
”No niin,” Aldor sanoi. ”Kerropa siitä Ensiajan suuresta sankarista, jonka mukaan sinut on nimetty. Minun pitää tunnustaa, etten tunne historioita niin hyvin kuin oppineen pitäisi, mutta vanhat haltiain sodat kiinnostavat minua kyllä.”
”Ah, surullinen tarina,” Turambar huokaisi. ”Turin Turambar oli ihmismies, jonka Vihollinen Melkor kirosi, ja joka koitui koko perheensä kohtaloksi. Hänen tarinansa on pitkä, ja pimeyttä täynnä.”

Ensimmäinen virhe, Viides ajatteli. Peliäly ei käyttäisi Melkor-nimeä, kenenkään paitsi oppineimpien ei pitäisi sitä nimeä tietää tähän maailman aikaan. Lupaavaa, tässä olisi pelijohtaja vastassa, ja vielä luultavasti aloittelija. Vielä yksi testi.

Aldor lausui: ”Aivan, Turin Turin Turambar! Kerrotaan myös, että hän nousee Dagor Dagorathin aikaan ja lyö Melkorin, siis mieshän on oikea legendojen legenda!”
Turambar hätkähti. ”Tuota en ole kuullut. Taitaakin olla niin, että tiedät enämpi historioista kuin myönnät? Númedainilla sanotaan olevan tietämystä, jota Keski-Maan ihmisiltä paljon uupuu.”

Viides säikähti: Meninkö liian pitkälle? Minut voidaan sulkea pelistä, jos puhun sopimattomia. Ja tämä “Turambar” ei korjannut toistovirhettä, minkä peliäly olisi luultavasti tehnyt. Parasta lopettaa testaaminen.

”Pelkkää legendaa, jostain runosta lapsena opittua," Aldor sanoi. ”Eipä siitä sen enämpää. Kaada toinen annos!”
Aldor ja Turambar päihtyivät ja Turambar kertoi Aldorille Turin Turambarin tarun.

Viides Omenakauppias Miehisempi syötti aivoihinsa humalaa realistisessa suhteessa, ja heräsi vasta kun laiva hälytti hänet tuntia ennen jarrutuksen alkua. Puhelin soi melkein samantein.


Jatkuu (joskus)...
rani, VIIDAKKORUMPU